Chilenarukarian valontarve eri kasvuvaiheissa

Chilenarukaria kehittyy parhaimmillaan valoisassa kasvupaikassa, jossa se saa useita tunteja suoraa tai kevyesti suodatettua auringonvaloa päivittäin. Riittävä valo ylläpitää tiivistä oksarakennetta, vahvaa latvaversoa ja lehtien syvänvihreää väriä. Nuori taimi voi hyötyä kevyestä suojasta voimakkainta keskipäivän paahdetta vastaan, etenkin jos juuristo on vielä pieni. Valon määrää on aina tarkasteltava yhdessä lämpötilan, tuulen ja kasvualustan kosteuden kanssa.

Luonnossa nuoret kasvit voivat kasvaa jonkin verran muiden kasvien suojassa. Kevyt varjo vähentää haihduntaa ja suojaa herkkää taimivaihetta äkilliseltä kuumuudelta. Syvä varjo ei kuitenkaan sovi pitkäaikaiseen kasvatukseen. Vähäisessä valossa oksavälit pitenevät, latvus harvenee ja kasvi suuntautuu epätasaisesti kohti valonlähdettä.

Täysin avoin paahde voi olla ongelmallinen ruukussa kasvavalle taimelle. Ruukun reunat ja kasvualusta lämpenevät nopeasti, jolloin juuriston vedenotto ei välttämättä pysy haihdunnan tahdissa. Lehtien vaaleneminen tai ruskettuminen voi johtua valon ja kuivuuden yhteisvaikutuksesta. Varjostus kuumimpina tunteina auttaa ilman, että kasvi joutuu pysyvään hämärään.

Avomaalla varttunut, hyvin juurtunut puu sietää täyttä aurinkoa yleensä paremmin. Avoimessa valossa latvus kasvaa symmetriseksi, jos kasvi saa valoa tasaisesti eri suunnista. Yksipuolinen seinusta voi ohjata oksia ulospäin ja tehdä kasvusta toispuoleista. Istutuspaikassa kannattaa siksi huomioida myös rakennusten ja puiden tuleva varjostus.

Sisätilojen ja talvetustilan valo

Tavallinen huoneenvalo on chilenarukarialle yleensä riittämätön pitkäaikaiseen kasvatukseen. Kasvi sijoitetaan mahdollisimman lähelle suurta ikkunaa, mieluiten ilman paksua verhoa välissä. Etelä- tai länsi-ikkuna tarjoaa talvella eniten luonnonvaloa. Kesällä lasin läpi tuleva paahde voi kuitenkin kuumentaa kasvustoa liikaa.

Kasvia kierretään sisätiloissa vain maltillisesti. Hidas kääntäminen auttaa säilyttämään tasapainoisen kasvun, mutta jatkuva suunnan muuttaminen voi rasittaa latvakasvainta. Ruukun paikka merkitään tarvittaessa, jotta kasvusuunta pysyy hallittuna. Ulkona kasvia ei yleensä tarvitse käännellä, jos valo tulee useasta suunnasta.

Kasvivalo voi täydentää luonnonvaloa pimeimpinä kuukausina. Valaisimen tulee antaa riittävästi käyttökelpoista valoa koko latvuksen korkeudelle eikä vain ylimmille lehdille. Valon kesto pidetään säännöllisenä, ja kasville jätetään myös pimeä jakso vuorokaudesta. Viileässä talvetustilassa lisävalon tarve on pienempi kuin lämpimässä huoneessa.

Valon ja lämpötilan suhde ratkaisee talvikauden onnistumisen. Viileässä kasvin aineenvaihdunta hidastuu, joten se selviää kohtuullisemmassa valossa. Lämpimässä kasvissa jatkuu aktiivinen hengitys, mikä lisää valon tarvetta. Jos riittävää valoa ei voida tarjota, lämpötilaa on parempi laskea kuin lisätä kastelua tai lannoitusta.

Valovauriot ja asteittainen totuttaminen

Auringonpolte ilmenee tavallisesti vaaleina, kellanruskeina tai kuivina alueina valolle altistuneella puolella. Oire syntyy usein keväällä, kun sisällä talvehtinut kasvi viedään suoraan voimakkaaseen aurinkoon. Vaurioitunut lehtikudos ei palaudu vihreäksi. Uusi kasvu voi silti olla täysin tervettä, jos totuttaminen tehdään myöhemmin oikein.

Totuttaminen aloitetaan ulkona kirkkaassa hajavalossa. Muutaman päivän kuluttua kasvi saa suoraa aamuaurinkoa, minkä jälkeen valojaksoa pidennetään vähitellen. Keskipäivän voimakkain aurinko lisätään viimeisenä. Samalla tarkkaillaan kasvualustan kuivumista, koska valon lisääntyminen kasvattaa veden tarvetta.

Liian vähäisen valon oireet kehittyvät yleensä hitaasti. Uusi kasvu voi olla hentoa, oksat kääntyvät ikkunaa kohti ja alaoksat menettävät elinvoimaansa. Pelkkä lannoituksen lisääminen ei korjaa valopuutetta. Kasvi siirretään valoisampaan paikkaan vaiheittain, jotta äkillinen muutos ei aiheuta poltetta.

Talvisuojauksen yhteydessä varjostusta käytetään eri tarkoitukseen kuin kesällä. Kevättalvella sillä vähennetään haihduntaa aikana, jolloin juuristo on jäässä. Suoja poistetaan vasta maan sulamisen jälkeen, vaikka ilman lämpötila olisi jo leuto. Näin chilenarukarian valo- ja vesitalous pysyvät tasapainossa kasvukauden käynnistyessä.