Chilenarukarian istutus ja lisääminen käytännössä

Chilenarukarian istutuksessa ratkaisevaa on juuriston suojaaminen sekä ensimmäisten kasvukausien tasainen kosteustila. Kasvi ei pidä siitä, että juuripaakku kuivuu ennen istutusta tai että hienot juuret rikkoutuvat käsittelyn aikana. Istutuspaikka valmistellaan selvästi juuripaakkua leveämmältä alueelta, jotta uudet juuret pääsevät etenemään kuohkeaan maahan. Oikein tehty istutus antaa hitaasti kasvavalle puulle vakaat edellytykset vuosikymmeniksi.

Paras istutusaika on keväällä, kun maa on sulanut ja lämmennyt mutta kuuma kesäsää ei ole vielä alkanut. Kevätistutus antaa juuristolle koko kasvukauden aikaa kiinnittyä ympäröivään maahan. Leudolla alueella myös alkusyksy voi onnistua, jos kasvi ehtii juurtua ennen maan jäätymistä. Myöhäinen syysistutus lisää talvikuivumisen ja routavaurioiden riskiä.

Taimen kunto tarkastetaan ennen istutusta. Juuripaakun tulee olla tasaisen kostea, rungon suora ja latvakasvaimen ehjä. Ruukussa pitkään kasvaneen taimen juuret voivat kiertää paakun reunoja, mutta niitä ei pidä repiä voimakkaasti auki. Tiukimpia pintajuuria voidaan oikaista varovasti, jotta ne alkavat kasvaa ulospäin.

Istutuskuopan syvyys määräytyy juuripaakun korkeuden mukaan. Taimi asetetaan samaan syvyyteen kuin se kasvoi ruukussa, eikä rungon tyveä peitetä uudella maalla. Liian syvä istutus heikentää hapensaantia ja pitää tyven tarpeettoman kosteana. Maan painuminen huomioidaan etenkin pehmeässä, runsaasti eloperäistä ainesta sisältävässä kasvualustassa.

Istutustyön oikea eteneminen

Istutusalueelta poistetaan monivuotisten rikkakasvien juuret huolellisesti. Maata kuohkeutetaan laajalta alueelta, sillä kapea, sileäreunainen kuoppa voi toimia vettä keräävänä altaana. Jos maa on raskasta, sitä parannetaan sekoittamalla rakenneaineet koko juurtumisalueelle. Yksittäistä kuoppaa ei täytetä täysin ympäröivästä maasta poikkeavalla mullalla.

Taimi kastellaan perusteellisesti jo ruukussa ennen irrottamista. Kostea juuripaakku pysyy paremmin koossa ja juuret kärsivät vähemmän käsittelystä. Ruukku poistetaan vetämättä kasvista, ja mahdollisesti pohjarei’istä ulos kasvaneet juuret vapautetaan varovasti. Juuripaakkua ei jätetä tuuleen tai aurinkoon odottamaan istutuskuopan valmistumista.

Täyttömaata lisätään kerroksittain ja tiivistetään kevyesti käsin tai vedellä. Voimakas polkeminen voi puristaa maan liian tiiviiksi ja katkoa juuria. Istutuksen jälkeen muodostetaan matala kastelureunus, joka ohjaa veden juuripaakun alueelle. Kastelureunus tasataan myöhemmin, kun kasvi on juurtunut ja sadevesi halutaan johtaa laajemmalle alueelle.

Tukemista tarvitaan vain, jos taimi liikkuu tuulessa juuripaakkua myöten. Tuki asetetaan matalaksi ja joustavaksi, jotta runko saa liikkua hieman ja vahvistua luonnollisesti. Sidoksen tulee olla leveä eikä se saa hangata kuorta. Tukimateriaalit poistetaan viimeistään muutaman kasvukauden kuluttua, ellei niitä tarvita enää.

Siemenlisäys ja taimien alkuhoito

Chilenarukariaa lisätään tavallisimmin siemenistä, koska pistokaslisäys on hidas ja epävarma. Siementen itävyys heikkenee nopeasti, joten ne kylvetään mahdollisimman tuoreina. Kuivahtaneet tai pitkään lämpimässä säilytetyt siemenet itävät selvästi heikommin. Siemenet ovat suuria ja sisältävät runsaasti vararavintoa alkion kehitystä varten.

Kylvöalustan tulee olla puhdas, ilmava ja tasaisesti kosteutta pidättävä. Siemen voidaan asettaa alustaan siten, että sen kärki jää hieman näkyviin tai että se peittyy vain kevyesti. Liian syvä kylvö hidastaa taimettumista ja lisää mätänemisen riskiä. Astian pohjasta on päästävä ylimääräinen vesi pois jokaisella kastelukerralla.

Itämislämpötilan on hyvä olla kohtalaisen lämmin mutta ei kuuma. Kasvualusta pidetään tasaisen kosteana, eikä sitä päästetä kuivumaan kokonaan. Kylvöastia sijoitetaan valoisaan paikkaan ilman voimakasta keskipäivän paahdetta. Itäminen voi tapahtua epätasaisesti, joten hyväkuntoisia siemeniä ei kannata hävittää liian aikaisin.

Nuoret taimet koulitaan omiin syviin ruukkuihinsa, kun juuristo kestää käsittelyn. Pääjuurta ei saa taittaa tai katkaista tarpeettomasti, sillä vaurio voi hidastaa kasvua pitkäksi aikaa. Taimet totutetaan vähitellen voimakkaampaan valoon ja ulkoilmaan. Ensimmäisinä talvina ne säilytetään valoisassa, viileässä ja pakkaselta suojatussa tilassa.

Pistokaslisäys ja onnistumisen rajat

Pistokaslisäyksessä lähtömateriaalin valinta vaikuttaa taimen tulevaan muotoon. Sivuverson pistokas jatkaa usein sivusuuntaista kasvutapaa eikä kehity suoraksi, yhden latvan puuksi. Pystykasvuisen taimen saamiseksi pistokas tulisi ottaa aidosta latvaversosta. Latvan poistaminen emokasvista kuitenkin pilaa helposti sen luonnollisen kasvumuodon.

Pistokkaat juurtuvat hitaasti ja tarvitsevat tarkasti hallitun kosteuden. Kasvualustan tulee olla steriili, ilmava ja vain kevyesti kostea. Liiallinen märkyys aiheuttaa tyven mätänemistä ennen kuin juuria ehtii muodostua. Korkea ilmankosteus auttaa lehtevää pistokasta, mutta ilman on silti vaihduttava.

Juurtumishormoni voi edistää juurten muodostumista, mutta se ei poista lisäysmateriaalin biologisia rajoituksia. Lämpöä voidaan antaa kasvualustan pohjalle samalla, kun versosto pidetään viileämpänä. Tämä vähentää veden haihtumista ja tukee juurten kehitystä. Juurtuminen saattaa kestää kuukausia, ja onnistumisprosentti voi jäädä alhaiseksi.

Kotikasvattajalle siemenlisäys on yleensä käytännöllisempi ja kasvin luonnollisen muodon kannalta turvallisempi menetelmä. Pistokkaita kannattaa kokeilla lähinnä silloin, kun käytettävissä on sopivaa latvamateriaalia ja hallittu lisäysympäristö. Taimia ei siirretä liian aikaisin, sillä nuoret juuret katkeavat herkästi. Kärsivällisyys on lisäämisessä tärkeämpää kuin voimakas lannoitus tai jatkuva käsittely.