Punaimikkä on aikaisin keväällä kukkiva monivuotinen perenna, joka tuo varjoisiin ja puolivarjoisiin istutuksiin lämpimiä punaisen sävyjä. Sen kukinta alkaa usein jo silloin, kun muu puutarha on vasta heräämässä talven jälkeen. Kasvi viihtyy parhaiten viileähkössä, humuspitoisessa ja tasaisen kosteassa maassa, jossa sen juuristo ei joudu kärsimään kuivuudesta. Oikein valitulla kasvupaikalla punaimikkä muodostaa vuosien mittaan tiheitä ja näyttäviä kasvustoja melko vähäisellä hoidolla.
Kasvutapa ja vuosittainen kehitys
Punaimikkä aloittaa kasvunsa aikaisin keväällä, usein jo lumen sulettua ja maan hieman lämmettyä. Kukkavarret nousevat lehtiruusukkeiden keskeltä ennen kuin kesälehdet ovat saavuttaneet täyden kokonsa. Kasvin kukat ovat tavallisesti putkimaisia, nuokkuvia ja lämpimän punaisia tai korallinpunaisia. Varhainen kukinta tekee siitä arvokkaan ravintokasvin kevään ensimmäisille pölyttäjille.
Kukinnan jälkeen kasvin lehdistö voimistuu ja peittää vähitellen kukkavarsien jättämät aukot. Lehdet ovat pehmeän karvaisia ja yleensä vihreitä ilman yhtä voimakasta hopealaikutusta kuin monilla muilla imikkälajeilla. Hyvissä oloissa lehdistö pysyy koristeellisena pitkälle kesään. Kuivuus, voimakas auringonpaiste tai sienitaudit voivat kuitenkin heikentää sen ulkonäköä.
Punaimikkä leviää hitaasti lyhyiden maanalaisten juurakoiden avulla. Se ei yleensä valtaa istutusaluetta aggressiivisesti, mutta muodostaa vähitellen leveän ja yhtenäisen mättään. Vanhat kasvustot voivat keskeltä harventua, jos niitä ei jaeta useaan vuoteen. Tällöin jakaminen palauttaa kasvin elinvoiman ja parantaa kukintaa.
Kasvin vuotuinen rytmi kannattaa ottaa huomioon hoitotöitä suunniteltaessa. Keväällä tärkeintä on suojella nuoria versoja voimakkaalta kuivumiselta ja mekaanisilta vaurioilta. Kesällä huomio siirtyy maan kosteuden ylläpitämiseen ja lehdistön terveydestä huolehtimiseen. Syksyllä punaimikkä valmistautuu lepoon, jolloin voimakasta lannoitusta tai muuta uutta kasvua kiihdyttävää hoitoa ei enää tarvita.
Lisää artikkeleita tästä aiheesta
Sopiva kasvupaikka puutarhassa
Punaimikälle paras paikka on puolivarjoinen tai valoisa varjo, jossa se saa pehmeää aamu- tai ilta-aurinkoa. Lehtipuiden ja pensaiden aluset ovat usein erinomaisia, sillä keväällä kasvusto saa valoa ennen puiden lehtien puhkeamista. Kesällä puiden lehvästö suojaa sitä kuumimmalta paahteelta. Tällainen luonnollisesti vaihteleva valoympäristö vastaa hyvin kasvin alkuperäistä metsämäistä kasvupaikkaa.
Täysin avoin ja koko päivän paahteinen paikka ei yleensä sovi punaimikälle. Voimakas aurinko kuumentaa maata, lisää veden haihtumista ja voi aiheuttaa lehtien reunojen kuivumista. Jos kasvia kasvatetaan tavallista aurinkoisemmassa kohdassa, maan tulee olla syvä, ravinteikas ja jatkuvasti kosteahko. Myös paksu katekerros auttaa pitämään juuristoalueen viileänä.
Hyvin syvä varjo voi puolestaan vähentää kukintaa ja tehdä kasvustosta harvan. Kasvi saattaa kasvattaa pitkiä lehtiruoteja pyrkiessään kohti valoa. Runsaiden puiden juuristokilpailu voi lisäksi kuivattaa maata, vaikka paikka vaikuttaisi pinnalta sopivan varjoisalta. Siksi kasvupaikan valinnassa on arvioitava sekä valon määrä että maaperän todellinen kosteustilanne.
Punaimikkä sopii hyvin metsäpuutarhaan, varjoisaan perennapenkkiin ja pensaiden reunustamiin istutuksiin. Se toimii kauniisti myös kulkuväylien vierellä, kunhan lehdet eivät joudu jatkuvasti tallatuiksi. Paikan tulisi olla suojassa voimakkaalta tuulelta, joka kuivattaa kasvustoa etenkin keväällä. Hyvässä paikassa kasvi saa levitä rauhassa ilman jatkuvaa siirtämistä tai ympäröivien kasvien aiheuttamaa tukahduttavaa kilpailua.
Maaperä ja maan rakenteen parantaminen
Punaimikkä tarvitsee kuohkean, humuspitoisen ja kosteutta pidättävän maan. Kasvi ei viihdy pitkään kuivassa hiekassa eikä raskaassa, jatkuvasti vettyneessä savessa. Ihanteellinen maa sitoo riittävästi vettä mutta päästää ylimääräisen kosteuden valumaan pois juuriston ympäriltä. Metsämaan kaltainen mururakenne tukee sekä juuriston kasvua että hyödyllistä pieneliötoimintaa.
Ennen istuttamista maahan kannattaa sekoittaa kypsää kompostia, maatunutta lehtimultaa tai hyvin palanutta karjanlantaa. Orgaaninen aines lisää maan vedenpidätyskykyä ja parantaa samalla ilmavuutta. Hiekkamaassa sitä tarvitaan erityisesti kosteuden säilyttämiseen. Savimaassa komposti auttaa vähentämään tiiviyttä ja ehkäisee pinnan kovettumista.
Punaimikkä menestyy yleensä parhaiten lievästi happamassa tai neutraalissa maassa. Voimakkaasti kalkittu kasvualusta ei ole välttämätön, vaikka kasvi sietääkin kohtalaisen laajaa happamuusaluetta. Tärkeämpää on, että ravinteet ovat kasvin käytettävissä ja juuristo saa riittävästi happea. Maata ei pidä kalkita automaattisesti ilman tietoa sen lähtötilanteesta.
Maan pinta voidaan kattaa muutaman senttimetrin kerroksella lehtikompostia, kuorihumusta tai hienoa puutarhakatetta. Kate vähentää veden haihtumista ja tasaa maaperän lämpötilavaihteluita. Se myös tukahduttaa pieniä siemenrikkakasveja ennen kuin ne ehtivät kilpailla punaimikän kanssa. Katetta ei kuitenkaan saa kasata tiiviisti lehtiruusukkeen päälle, sillä jatkuva märkyys kasvupisteessä lisää lahovaurioiden riskiä.
Kastelu ja kosteuden säilyttäminen
Punaimikän juuristo viihtyy tasaisen kosteassa maassa, mutta kasvi ei siedä seisovaa vettä. Keväällä luonnollinen maankosteus on yleensä riittävä, ellei sää ole poikkeuksellisen kuiva. Myöhemmin kesällä kastelutarve kasvaa etenkin kevyessä maassa ja puiden alla. Kastelun tavoitteena on kostuttaa koko juuristokerros, ei vain maan pintaa.
Harva mutta perusteellinen kastelu on parempi kuin jatkuva kevyt pintakastelu. Veden tulisi imeytyä vähintään 15–20 senttimetrin syvyyteen, jotta juuret hakeutuvat alaspäin. Pintapuolinen kastelu kannustaa juuristoa jäämään lähelle maanpintaa, jolloin kasvi altistuu nopeasti kuivuudelle. Kastelun jälkeen maan kosteutta voi tarkistaa sormella tai pienellä istutuslapiolla.
Paras kasteluaika on aamu, jolloin lehdet ehtivät kuivua päivän aikana. Jos vettä joutuu lehdille viileänä iltana, kosteus voi säilyä pitkään ja suosia sienitautien kehittymistä. Kastelu suoraan maan pinnalle vähentää tätä riskiä. Tippuletku tai hitaasti virtaava kasteluvesi on erityisen hyvä laajoissa kasvustoissa.
Kuivuudesta kärsivän punaimikän lehdet menettävät jäntevyyttään ja voivat painua maata vasten. Pitkittyneessä kuivuudessa lehtien reunat ruskettuvat ja kukinta jää lyhyeksi. Kasvi saattaa selviytyä tilapäisestä nuutumisesta, mutta toistuva stressi heikentää juuristoa. Paksu orgaaninen kate ja riittävä kasvutila auttavat pitämään kosteuden tasaisena myös lämpiminä jaksoina.
Lannoitus ja ravinnetasapaino
Punaimikkä ei ole erityisen vaativa lannoituksen suhteen, jos se kasvaa ravinteikkaassa ja humuspitoisessa maassa. Keväällä kasvuston ympärille levitetty ohut kompostikerros riittää usein koko kasvukauden tarpeisiin. Komposti vapauttaa ravinteita hitaasti ja parantaa samalla maan rakennetta. Se on turvallisempi vaihtoehto kuin voimakas, nopeasti liukeneva mineraalilannoite.
Liiallinen typpilannoitus kasvattaa runsaasti pehmeää lehdistöä kukinnan kustannuksella. Rehevä ja tiheä kasvusto kuivuu hitaasti sateen jälkeen, mikä lisää härmän ja lehtilaikkutautien riskiä. Ylilannoitetut lehdet voivat myös houkutella kirvoja. Siksi lannoituksen tulisi olla maltillista ja tasapainoista.
Jos kasvin kasvu on heikkoa ja lehdet jäävät vaaleiksi, maaperän ravinnetilanne kannattaa arvioida. Vaaleus voi johtua ravinteiden puutteen lisäksi kuivuudesta, juuriston vaurioista tai liian märästä maasta. Pelkkä lannoitteen lisääminen ei korjaa ongelmaa, jos kasvualusta on tiivistynyt tai jatkuvasti vettynyt. Ensin on selvitettävä, ovatko kasvuolosuhteet muuten kunnossa.
Syksyllä punaimikälle ei yleensä anneta typpipitoista lannoitetta. Myöhäinen ravinnelisä voi edistää pehmeää uutta kasvua, joka ei ehdi valmistautua talveen. Sen sijaan maan pinnalle voi levittää kypsää lehtikompostia tai hienoa humusta. Tämä orgaaninen kerros suojaa maata ja vapauttaa ravinteita vähitellen seuraavan kasvukauden aikana.
Kukinnan jälkeinen hoito
Kukinnan päätyttyä lakastuneet kukkavarret voidaan leikata pois tyvestä. Tämä siistii kasvuston ja estää siementen muodostumista silloin, kun itsestään kylväytymistä ei haluta. Kukintojen poistaminen voi myös ohjata kasvin energiaa lehtien ja juuriston vahvistamiseen. Leikkaamiseen kannattaa käyttää puhtaita ja teräviä saksia.
Jos kukinnan jälkeinen lehdistö on terve ja hyväkuntoinen, sitä ei tarvitse poistaa. Lehdet yhteyttävät koko kesän ja varastoivat energiaa seuraavan kevään kasvuun. Vain kellastuneet, repeytyneet tai tautiset lehdet kannattaa leikata pois. Liian voimakas leikkaus keskellä kesää voi heikentää kasvia, jos kasvuolosuhteet ovat samalla kuivat.
Härmästä tai laikkutaudeista kärsivä lehdistö voidaan leikata kukinnan jälkeen melko matalaksi. Kasvi kasvattaa usein myöhemmin uuden ja terveemmän lehtiruusukkeen, jos maassa on riittävästi kosteutta. Leikattu kasvusto tarvitsee hellävaraista kastelua ja suojaa paahteelta. Tautista leikkuujätettä ei kannata jättää kasvien juurelle.
Kukinnan jälkeen on hyvä tarkistaa myös kasvuston tiheys ja ympäröivien kasvien kilpailu. Nopeakasvuiset naapurit voivat peittää punaimikän ja heikentää ilmankiertoa. Tarvittaessa niitä harvennetaan tai siirretään kauemmas. Punaimikkä säilyy terveempänä, kun sen lehtien väliin pääsee ilmaa mutta maa pysyy silti varjoisana ja kosteana.
Pitkäikäisen kasvuston ylläpito
Punaimikkä voi kasvaa samalla paikalla useita vuosia, kun maa säilyy kuohkeana ja kosteana. Ajan myötä mättään keskiosa saattaa kuitenkin vanheta ja menettää elinvoimaansa. Kukinta vähenee usein ennen kuin kasvi näyttää muuten selvästi huonokuntoiselta. Tällöin kasvusto kannattaa jakaa ja istuttaa uudelleen tuoreeseen maahan.
Jakaminen tehdään yleensä kukinnan jälkeen alkukesällä tai loppukesällä, kun sää on viileähkö. Mätäs nostetaan varovasti ylös ja jaetaan osiin niin, että jokaiseen jakopalaan jää terveitä juuria ja vähintään yksi vahva kasvupiste. Huonot, lahonneet ja kuolleet keskiosat poistetaan. Jakopalat istutetaan heti, jotta hienot juuret eivät pääse kuivumaan.
Kasvuston ympäristö kannattaa kitkeä käsin, koska punaimikän juuret sijaitsevat melko lähellä maanpintaa. Syvä kuokkiminen voi katkaista juuria ja vahingoittaa uusia versoja. Erityistä huomiota tarvitaan keväällä, jolloin nuoret kasvupisteet ovat vielä pieniä ja vaikeasti havaittavia. Kate vähentää kitkemisen tarvetta ja suojaa samalla maan pintaa.
Hyvä kasvikumppani ei peitä punaimikkää kokonaan eikä vie kaikkea vettä sen juuristoalueelta. Saniaiset, varjohiipat, kurjenpolvet ja monet keväällä kukkivat sipulikasvit sopivat metsämäiseen istutukseen. Eri kasvien kasvurytmi kannattaa sovittaa yhteen siten, että punaimikkä saa valoa keväällä ja suojaa kesällä. Huolellisesti suunnitellussa istutuksessa se muodostaa pitkäikäisen ja luonnollisen osan varjopuutarhaa.
