**Vihreäkukkaisen kellohyasintin kastelussa tärkeintä on yhdistää riittävä kesäkosteus ja kasvualustan nopea kuivuminen kastelukertojen välillä. Kasvi sietää lyhytaikaista kuivuutta paremmin kuin jatkuvasti märkää maata, koska sipulin ympärille pysähtynyt vesi lisää vaurioiden riskiä. Ravinteita tarvitaan etenkin lehtien ja kukkavanan kehittymiseen, mutta voimakas lannoitus ei korvaa puutteellista valoa tai huonoa maan rakennetta. Kastelu ja lannoitus sovitetaan aina kasvin kasvuvaiheeseen eikä niitä jatketa samanlaisina koko vuoden ajan. **

Kastelutarpeen arviointi

Kastelutarvetta ei voi arvioida luotettavasti pelkän maan pinnan perusteella. Pinta kuivuu aurinkoisella säällä nopeasti, vaikka juuriston kohdalla olisi vielä riittävästi kosteutta. Maan kosteutta tunnustellaan muutaman senttimetrin syvyydestä sormella tai puutikulla. Ruukun paino antaa lisäksi hyödyllisen kuvan kasvualustaan sitoutuneen veden määrästä.

Lehtien lievä pehmeneminen kuumana iltapäivänä ei aina merkitse todellista kuivuutta. Kasvi voi vähentää hetkellisesti nestejännitystä suojautuessaan voimakkaalta haihdunnalta. Tilanne tarkistetaan uudelleen illalla tai seuraavana aamuna. Jos lehdet palautuvat viileässä, kiireellistä kastelua ei välttämättä tarvita.

Pitkittynyt kuivuus näkyy lehtien veltostumisena, kärkiruskettumisena ja kasvun hidastumisena. Nuori kukkavana voi jäädä lyhyeksi, jos vedensaanti häiriintyy sen nopean pituuskasvun aikana. Kuivunut kasvualusta kastellaan hitaasti useassa erässä. Yksi nopeasti kaadettu vesimäärä voi valua halkeamia pitkin juuriston ohi.

Liiallinen kosteus aiheuttaa usein kellastumista, pehmeää kasvua ja juuriston heikkenemistä. Märässä maassa oireilevaa kasvia ei pidä kastella lisää vain siksi, että lehdet näyttävät nuutuneilta. Ensin tarkistetaan kasvualustan haju, rakenne ja veden poistuminen. Tarvittaessa kasvi nostetaan varovasti ja vaurioituneet juuret tai sipulin osat tutkitaan.

Kastelu keväällä

Keväällä kastelu aloitetaan vasta, kun kasvu on selvästi käynnistynyt. Viileässä maassa sipuli käyttää vettä hitaasti ja haihdunta on vähäistä. Luonnollinen kevätkosteus riittää usein ensimmäisten lehtien kehittymiseen. Lisävettä annetaan vain, jos kasvualusta kuivuu poikkeuksellisen nopeasti.

Ruukussa talvetettu sipuli kastellaan aluksi niukasti astian reunoilta. Vettä ei kaadeta suoraan sipulin kaulan päälle. Kastelumäärää lisätään vähitellen lehtien kasvaessa ja lämpötilan noustessa. Tavoitteena on aktivoida juuristo ilman äkillistä märkyyttä.

Avomaalla maan pinta voidaan kevyesti kuohkeuttaa ennen ensimmäisiä kasteluja. Kuorettunut pinta estää vettä imeytymästä tasaisesti ja lisää pintavaluntaa. Ohut sora- tai hiekkakerros pitää sipulin tyven ilmavana. Paksua orgaanista katetta ei levitetä kylmään ja kosteaan kevätmaahan.

Kevään kastelu tehdään mieluiten aamupäivällä. Päivän aikana lehdille joutunut vesi ehtii kuivua ennen yön viilenemistä. Kylmällä säällä kastelua voidaan siirtää, jos maa on vielä kostea. Hallayötä edeltävänä iltana sipulin ympäristöä ei pidä tarpeettomasti kastella läpimäräksi.

Kastelu kesällä ja kukinnan aikana

Kesällä vedenkulutus kasvaa lehtimassan ja kukkavanan kehittyessä. Kastelu tehdään harvemmin mutta perusteellisemmin kuin pienillä päivittäisillä vesimäärillä. Syvälle ulottuva kosteus ohjaa juuria kasvamaan laajalle ja alaspäin. Pintakastelu puolestaan pitää juuriston lähellä kuumenevaa maanpintaa.

Kuivalla ja lämpimällä säällä ruukkukasvi voi tarvita vettä useita kertoja viikossa. Avomaalla kasteluväli on yleensä pidempi, jos maa sisältää kohtuullisesti humusta. Jokainen kasvupaikka arvioidaan erikseen tuulen, lämpötilan ja astian koon perusteella. Kalenteriin perustuva kastelu johtaa helposti joko kuivuuteen tai liikakasteluun.

Kukinnan aikana tasainen kosteus auttaa kukkia säilymään hyväkuntoisina. Voimakkaat vaihtelut kuivuudesta märkyyteen voivat lyhentää kukinnan kestoa ja rasittaa juuria. Kastelu suunnataan maan pinnalle eikä korkealle kukintoon. Märät kukat voivat ruskettua ja painava kukkavana voi taipua.

Sateisena kesänä kastelu voidaan keskeyttää pitkäksikin aikaa. Ruukkujen aluslautaset tyhjennetään jokaisen runsaan sateen jälkeen. Avomaan istutusalueella tarkistetaan, ettei vesi keräänny painanteisiin. Jos maa pysyy märkänä useita päiviä, kasvualustan rakennetta on syytä parantaa viimeistään lepotilan aikana.

Lannoituksen periaatteet

Lannoituksessa suositaan kohtuullisesti typpeä ja riittävästi fosforia sekä kaliumia sisältävää valmistetta. Typpi tukee lehtien kasvua, mutta sen liiallinen määrä tekee kasvusta pehmeää. Kalium osallistuu kasvin vesitalouden säätelyyn ja vahvistaa kudoksia. Fosforia tarvitaan juuriston sekä kukinnan kehitykseen, vaikka sitä ei pidä lisätä tarpeettomasti runsasfosforiseen maahan.

Ensimmäinen lannoitus annetaan kasvun käynnistyttyä kosteaan kasvualustaan. Kuivaan maahan levitetty väkilannoite voi vaurioittaa hienoja juuria. Rakeinen lannoite sekoitetaan kevyesti pintamultaan sipulin ympäriltä. Sitä ei jätetä kosketuksiin lehtien tai sipulin kaulan kanssa.

Ruukussa nestemäinen lannoite on helppo annostella kasteluveden mukana. Pitoisuuden kannattaa olla mieluummin hieman valmistajan yleisohjetta miedompi. Mietoa ravinneliuosta voidaan käyttää kasvukaudella säännöllisesti, kun kasvi kasvaa aktiivisesti. Huonokuntoista tai juurivaurioista kärsivää kasvia ei lannoiteta ennen toipumista.

Orgaanista lannoitusta käytettäessä ravinteiden vapautuminen riippuu lämpötilasta ja kosteudesta. Hyvin maatunut komposti antaa ravinteita hitaasti ja tukee maan pieneliötoimintaa. Tuore lanta on liian voimakasta ja voi vaurioittaa sipulia. Paksu kompostikerros voi lisäksi pidättää liikaa vettä sipulin tyvellä.

Lannoituksen lopettaminen ja lepojakso

Lannoitusta vähennetään kukinnan jälkeen, vaikka kastelua jatketaan vielä lehtien vihreänä pysymisen ajan. Erityisesti typpipitoiset lannoitteet lopetetaan hyvissä ajoin ennen syksyä. Näin lehdet ja sipuli ehtivät siirtyä luonnollisesti lepotilaan. Myöhäinen voimakas kasvu heikentää kasvin kykyä kestää viileää ja kosteaa kautta.

Kaliumia painottava mieto lannoitus voidaan antaa kukinnan loppuvaiheessa, jos kasvualusta on niukkaravinteinen. Sitä ei kuitenkaan tarvita vuosittain hyvässä puutarhamaassa. Liialliset suolat kertyvät erityisesti ruukkumultaan. Ruukku voidaan huuhdella puhtaalla vedellä kasvukauden aikana, jos lannoitusta on käytetty säännöllisesti.

Lehtien alkaessa kellastua kasteluväliä pidennetään asteittain. Tavoitteena ei ole kuivattaa kasvia äkillisesti, vaan seurata sen vähenevää vedenkulutusta. Kun lehdet ovat kokonaan kuolleet, kastelu lopetetaan lähes täysin. Talvisäilytyksessä sipuli pidetään kuivahkona mutta sitä ei päästetä pitkäksi aikaa voimakkaasti kutistumaan.

Lepotilassa olevaa sipulia ei lannoiteta. Ravinteet eivät hyödytä kasvia silloin, kun aktiivisia juuria ja lehtiä ei ole. Märkyys ja lannoitesuolat voivat sen sijaan vahingoittaa lepääviä kudoksia. Uusi lannoitusjakso aloitetaan vasta seuraavan kasvukauden näkyvän kasvun myötä.