Esikon valontarve

Valo on yksi tärkeimmistä kasvien kasvuun vaikuttavista tekijöistä, ja esikoiden kohdalla oikean valaistuksen ymmärtäminen on avain niiden menestykseen. Useimmat esikot ovat luonnostaan metsä- tai vuoristoalueiden kasveja, jotka ovat sopeutuneet kasvamaan puiden ja pensaiden siimeksessä tai pohjoisrinteillä. Tämä tarkoittaa, että ne viihtyvät tyypillisesti olosuhteissa, joissa ne saavat kirkasta, mutta epäsuoraa valoa tai vain muutaman tunnin lempeää aamuaurinkoa. Liian voimakas ja paahtava aurinko on niille usein haitallista ja voi aiheuttaa vakavia vaurioita.

Esikoiden suosima valaistus tunnetaan yleisesti nimellä puolivarjo. Puolivarjoisessa paikassa kasvi saa suojaa päivän kuumimmalta ja intensiivisimmältä auringonpaisteelta, joka osuu kohdalle yleensä kello 11 ja 15 välillä. Ihanteellinen paikka voi olla esimerkiksi lehtipuun alla, joka suodattaa auringonvaloa, tai rakennuksen itä- tai pohjoispuolella. Itäpuolella kasvi saa nauttia virkistävästä aamuauringosta, kun taas pohjoispuolella se saa tasaista, kirkasta hajavaloa koko päivän ilman suoraa paahdetta.

Liian voimakas auringonvalo on esikoille monin tavoin haitallista. Se voi polttaa niiden herkät lehdet, aiheuttaen ruskeita tai vaaleita laikkuja. Auringonpaahde myös kuivattaa maaperän nopeasti, mikä aiheuttaa kasville kuivuusstressiä ja nuutumista. Lisäksi liika valo voi haalistaa kukkien värejä ja lyhentää niiden kukinta-aikaa. Kasvi voi yrittää suojautua auringolta käpristämällä lehtiään, mikä on selvä merkki siitä, että kasvupaikka on liian aurinkoinen.

Toisaalta, vaikka esikot ovatkin varjon kasveja, ne tarvitsevat riittävästi valoa kukkiakseen runsaasti ja kasvaakseen tanakoiksi. Liian syvässä varjossa, esimerkiksi tiheän havumetsän katveessa tai rakennusten pimeimmissä nurkissa, esikko voi jäädä kitukasvuiseksi. Sen lehdet voivat kasvaa suuriksi ja tummanvihreiksi kasvin yrittäessä maksimoida vähäisen valon keräämisen, mutta kukinta jää usein heikoksi tai kokonaan pois. Kasvi saattaa myös venyä pituutta ja muuttua honteloksi etsiessään valoa.

Ihanteelliset kasvupaikat puutarhassa

Puutarhasta löytyy usein monia esikoille sopivia puolivarjoisia paikkoja. Yksi parhaista on lehtipuiden ja suurten pensaiden alla. Keväällä, kun esikot kukkivat aktiivisimmin, lehtipuut eivät ole vielä täydessä lehdessä, joten kasvit saavat runsaasti kirkasta valoa. Kesän edetessä ja puiden lehtien kasvaessa ne tarjoavat luonnollista ja kaivattua varjoa kuumimpien kuukausien ajaksi. Tällainen vaihteleva valaistus jäljittelee täydellisesti niiden luonnollista kasvuympäristöä.

Kukkapenkin sijoittaminen rakennuksen itäseinustalle on toinen erinomainen vaihtoehto. Tässä paikassa esikot saavat nauttia muutaman tunnin lempeästä ja viileästä aamuauringosta, mutta ovat suojassa iltapäivän paahteelta. Aamuaurinko riittää herättämään kasvin ja edistämään fotosynteesiä ilman, että se aiheuttaa stressiä. Tämä on erityisen hyvä paikka monille herkemmille esikkolajikkeille.

Pohjoisseinusta tarjoaa tasaista, kirkasta hajavaloa läpi päivän, mikä on myös erittäin sopivaa monille esikoille. Vaikka suoraa aurinkoa on vähän tai ei lainkaan, valon määrä on usein riittävä hyvään kasvuun ja kukintaan, kunhan paikka ei ole liian pimeä esimerkiksi muiden kasvien tai rakenteiden vuoksi. Pohjoispuolen etuna on myös se, että maaperä pysyy siellä luonnostaan viileämpänä ja kosteampana.

Kivikkopuutarhat voivat myös olla sopivia paikkoja tietyille esikkolajeille, kuten alppiesikoille (Primula auricula), jotka sietävät hieman enemmän aurinkoa. Kivikkopuutarhassa on kuitenkin tärkeää sijoittaa ne paikkaan, jossa ne saavat suojaa keskipäivän kuumuudelta, esimerkiksi suuremman kiven tai kasvin varjoon. Kivikon erinomainen vedenläpäisevyys on näille lajeille elintärkeää, mutta paahteelta suojaaminen on silti tarpeen.

Valontarve sisätiloissa

Sisätiloissa kasvatettavat esikot, kuten suositut huone-esikot, vaativat samankaltaisia valo-olosuhteita kuin puutarhassa kasvavat sukulaisensa: kirkasta, mutta epäsuoraa valoa. Suora auringonpaiste, erityisesti etelä- tai länsi-ikkunan läpi, on niille liian voimakasta. Se voi polttaa lehdet nopeasti ja aiheuttaa kukkien ennenaikaista lakastumista. Vältä siis sijoittamasta esikkoa paahteiselle ikkunalaudalle.

Paras paikka sisäesikolle on itään tai pohjoiseen suuntautuva ikkuna. Itäikkunalla kasvi saa muutaman tunnin hellävaraista aamuaurinkoa, joka ei ole liian polttavaa. Pohjoisikkuna tarjoaa tasaista, kirkasta hajavaloa ilman suoraa paahdetta, mikä on usein ihanteellista. Myös valoisa paikka kauempana etelä- tai länsi-ikkunasta voi toimia, kunhan verho tai sälekaihdin suodattaa voimakkainta valoa.

Jos kotisi on luonnostaan hämärä, esikko ei välttämättä saa tarpeeksi valoa kukkiakseen kunnolla. Valonpuutteen merkkejä ovat hontelo, venynyt kasvu, pienet ja kalpeat lehdet sekä kukkanuppujen putoaminen ennen aukeamista. Tällaisissa tapauksissa kasvivalaisimen käyttö voi olla erinomainen ratkaisu. Nykyaikaiset LED-kasvivalaisimet ovat energiatehokkaita ja tarjoavat kasville sen tarvitseman valospektrin.

Kääntele ruukkua säännöllisesti, esimerkiksi kerran viikossa, jotta kasvin kaikki osat saavat tasaisesti valoa. Tämä estää kasvia kasvamasta vinoon valoa kohti ja edistää tuuheaa ja symmetristä kasvutapaa. Tasainen valaistus varmistaa, että kasvi kehittyy tasapainoisesti ja tuottaa kukkia joka puolelle.