Riippuvan pajunkissapajun talvehtiminen

Riippuva pajunkissapaju kestää viileää ilmastoa varsin hyvin, kun se on istutettu sopivaan paikkaan ja saanut valmistautua talveen rauhassa. Talvehtimisen onnistuminen riippuu ennen kaikkea juuriston kunnosta, versojen tuleentumisesta ja rungon suojaamisesta. Vartettu rakenne tekee kasvista hieman herkemmän mekaanisille vaurioille kuin luonnonvarainen paju. Siksi talvihoidossa keskitytään sekä pakkasen että lumen aiheuttamien rasitusten vähentämiseen.

Kasvin talvenkestävyys alkaa jo kesän hoitovalinnoista. Liiallinen lannoitus loppukesällä voi aiheuttaa pehmeää kasvua, joka ei ehdi tuleentua. Tasainen kastelu auttaa kasvia säilyttämään hyvän kasvukunnon ilman stressiä. Terve ja maltillisesti kasvanut oksisto kestää pakkasta paremmin kuin ylirehevä latvus.

Syksyllä kastelua jatketaan tarvittaessa, jos maa on hyvin kuiva. Kuivuudesta kärsivä kasvi lähtee talveen heikompana. Samalla vältetään kuitenkin maan liiallista märkyyttä, sillä hapeton juuristo on altis vaurioille. Hyvä kuivatus ja multava maa ovat talvehtimisen kannalta tärkeitä.

Nuoret taimet tarvitsevat enemmän huomiota kuin vakiintuneet yksilöt. Ensimmäisinä talvina juuristo ei ole vielä yhtä laaja, ja runko on alttiimpi eläinvaurioille. Suojaustoimet kannattaa tehdä ennen pysyvää lumipeitettä. Keväällä suojat tarkistetaan ajoissa, jotta ne eivät aiheuta kosteuden kertymistä.

Rungon, varttamiskohdan ja juuriston suojaaminen

Rungon suojaaminen on erityisen tärkeää alueilla, joilla jänikset, kauriit tai myyrät aiheuttavat vaurioita. Runkosuoja tai verkko estää kuoren syöntiä ja mekaanisia kolhuja. Suojan tulee ulottua riittävän korkealle, koska lumipeite nostaa eläinten ulottuvuutta. Se ei kuitenkaan saa painaa tai hangata runkoa.

Varttamiskohta sijaitsee rungon yläosassa, ja se on pidettävä ehjänä. Märkä lumi voi painaa riippuvia oksia ja rasittaa vartetta. Jos oksisto kerää paljon lunta, sitä voidaan varovasti keventää. Jäätyneitä oksia ei saa repiä tai taivuttaa, sillä ne murtuvat helposti.

Juuristoa suojaa parhaiten terve, ilmava ja tasaisesti kostea maa. Syksyllä lisätty kevyt katekerros voi tasata lämpötilavaihteluita ja suojata maan pintaa. Katetta ei kuitenkaan kasata rungon tyveä vasten. Liian paksu ja märkä kate voi lisätä kuorivaurioiden ja jyrsijöiden riskiä.

Ruukussa kasvava riippuva pajunkissapaju on avomaakasvia herkempi talvivaurioille. Ruukun juuripaakku jäätyy nopeammin kuin maassa oleva juuristo. Astia kannattaa siirtää suojaisaan paikkaan ja eristää esimerkiksi pakkasenkestävällä suojamateriaalilla. Ruukkua ei saa jättää paikkaan, jossa sulamisvesi seisoo pitkään.

Lumi, pakkanen ja kevättalven vaihtelut

Raskas nuoskalumi voi olla riippuvalle latvukselle suurempi riski kuin kova pakkanen. Oksat kaartuvat luonnostaan alaspäin, ja lumi tarttuu niihin helposti. Kevyt ravistelu auttaa, jos lumi on pehmeää eikä oksisto ole jäässä. Työ tehdään alhaalta ylöspäin varovasti, jotta oksat eivät repeydy.

Pakkashalkeamat ovat mahdollisia erityisesti nuorissa rungoissa ja avoimilla kasvupaikoilla. Kevättalven aurinko lämmittää kuorta päivällä, ja yöpakkaset jäähdyttävät sen nopeasti. Tämä lämpötilavaihtelu voi rasittaa runkoa. Vaalea rungonsuoja tai varjostus voi vähentää äkillisiä lämpötilavaihteluita.

Tuulinen paikka lisää talven kuivattavaa vaikutusta. Ikivihreisiin kasveihin verrattuna lehtensä pudottava pajunkissapaju haihduttaa talvella vähemmän, mutta oksisto ja silmut voivat silti kuivua äärioloissa. Suojaisa kasvupaikka auttaa erityisesti nuoria taimia. Avoimella paikalla maan kosteustilanteesta huolehtiminen syksyllä on tärkeää.

Keväällä talvisuojia ei pidetä paikoillaan liian pitkään. Kun pahin pakkasjakso on ohi ja lumi alkaa sulaa, suojien kunto tarkistetaan. Liian tiivis suoja voi kerätä kosteutta ja lämmittää runkoa epätasaisesti. Suojat poistetaan vaiheittain, jos sää vaihtelee voimakkaasti.

Keväinen tarkastus ja talvivaurioiden korjaaminen

Keväällä kasvi tarkistetaan ennen voimakasta kasvuunlähtöä. Kuivat, murtuneet ja selvästi vaurioituneet oksat poistetaan siististi. Leikkaus tehdään terveeseen kohtaan, eikä pitkiä tappeja jätetä. Samalla arvioidaan, onko varttamiskohta säilynyt ehjänä.

Talvivaurioita ei aina näe heti lumen sulettua. Osa oksista voi näyttää aluksi eläviltä mutta kuivua myöhemmin silmujen puhkeamisen jälkeen. Siksi kaikkia epäilyttäviä oksia ei tarvitse poistaa liian varhain. Kun kasvu alkaa, elävän ja kuolleen puuaineksen ero näkyy selvemmin.

Kevätleikkaus yhdistetään usein kukinnan jälkeiseen muotoiluun. Pajunkissat muodostuvat edellisen kasvukauden versoihin, joten koristearvosta kannattaa nauttia ennen voimakkaampaa leikkausta. Kukinnan jälkeen latvusta voidaan keventää ja talven vioittamat osat poistaa. Näin kasvi saa hyvän lähtökohdan uuteen kasvukauteen.

Talvehtimisen arviointi kannattaa kirjata muistiin erityisesti nuorilla kasveilla. Jos vaurioita esiintyy toistuvasti, kasvupaikka voi olla liian avoin, maa liian märkä tai lannoitus liian myöhäinen. Pienillä muutoksilla voidaan parantaa seuraavan talven kestävyyttä merkittävästi. Hyvä talvihoito on lopulta osa koko vuoden jatkuvaa hoitoketjua.